Kesä

Ilta puutarhassa

15 heinäkuuta


Tykkään kuvata puutarhaa iltaisin,
koska valo on silloin upeimmillaan.
Valo tuo esiin aivan uusia puolia puutarhasta,
sellaisia joihin ei täydessä auringonpaisteessa
tule kiinnitettyä huomiota.
Toki iltakuvaukseen on ihan käytännön syykin.
Tyttäreni käytyä nukkumaan
kuvaushommiin ehtii paremmin keskittyä.


Olen vielä melkoinen amatööri kuvaamisen suhteen,
mutta tekemällähän oppii.





Leppoisia heinäkuun iltoja teillekin!

Kasvimaa

Kasvimaan kuulumisia

03 heinäkuuta


Kasvimaalla suorastaan kohisee,
niin hurjaa on kasvu tällä hetkellä.
Salaattiakin on taas yli oman tarpeen.


Yksi uusista lemppareistani
on ehdottomasti kurkkuyrtti.
Ensimmäinen kukka avautui juuri,
ja voi kuinka kaunis se onkaan!


 Kylvin kurkkuyrttiä lähinnä
pörriäisiä varten,
mutta odotan kyllä innolla miltä kukat maistuvat
esimerkiksi kesäjuomien mausteena.
Kurkkuyrtillä on myös mahtavan runsas kasvutapa.
Kämmenen kokoiset lehdet ja vankka varsi
ovat todella upean näköisiä.


Sipulitkin näyttävät viihtyvän.
Toivottavasti mehevien varsien päästä löytyy
myös mahtavan kokoiset sipulit.


 Näiden kiipeilijöiden kukintaa odotan kuin kuuta nousevaa.
Ensimmäistä kertaa kasvatan tuoksuherneitä,
ja jo nyt luulen hurahtaneeni niihin aivan täysin.


Kurkkulaatikossa on melkoinen tungos,
joku nimittäin kylvi sinne parisenkymmentä siementä
ja kaikki itivät...
Eikä se joku sitten raaskinut siirtää yhtäkään
herkkäjuurista tainta muualle.
Että satoa odotellessa.


Mansikatkin alkavat pikkuhiljaa punertaa,
namnam!


Kasvimaan reunasta löytyy myös pienen pieni kukkaketo.
Perhos/pörriäispenkistä löytyy mm.
kehäkukkaa, ruiskaunokkia, pellavaa, kosmoskukkaa, kamomillaa ym.
Ja tietysti "rikkaruohoja",
kaikki sulassa sovussa.


Rauhoittavaa kamomillateetä luvassa,
unettomien öiden pelastajaksi.


Mutta ne lehtikaalit...
Viime vuonna menivät etanoiden suihin,
tänä vuonna kaalikoit löysivät tiensä niiden luo.
Että ei mennyt ihan niin kuin strömsössä.
Ilokseni tosin huomasin,
että pihallamme pesivä varpuspariskunta
käy napsimassa kaalikoin toukkia poikasilleen ruuaksi.
Joten loppu hyvin, kaikki hyvin.
Kai.
Ostan lehtikaalini edelleen kaupasta.



Sellaista kuuluu kasvimaalle,
palataan asiaan taas pian!

Kesä

Ihanat pionit!

01 heinäkuuta


Pioneihin ei voi kyllästyä.
En minä ainakaan.
Aion hankkia niitä lisääkin,
ehkäpä valkoisia kermakakun näköisiä.
Olisiko siinä jo tarpeeksi?
Luultavasti ei.













Pioniaika on niin kovin lyhyt,
joten nautitaan siitä täysillä.
Ihanata heinäkuun alkua!

Kesä

Valoisat illat

23 kesäkuuta




Ihana kesä ja valo.
Joka kesä se valon määrä yllättää.
Siihen ei totu koskaan.


Kymmeneltä illallakin vielä näin valoisaa.
Pitihän sekin ikuistaa.


Ja ne pionit, ne pionit.
Ei niihinkään kyllästy koskaan.


Vaaleanpunaisia puutarhan prinsessoja odotellessa,
nämä tummat kaunottaret hurmaavat niin sisällä, kuin ulkona.


 Oikein ihanaa ja turvallista juhannusta!
Pitäkää toisistanne huolta!


Kesä

Kattilallinen poimulehtiä

14 kesäkuuta



Poimulehtikö muka tylsä??
Pidän niin kovin poimulehden kukkien väristä,
kirkkaasta kevään vihreästä.
Etenkin nyt, kun muu luonto on siirtynyt astetta
tummempaan vihreään.
Kirpparilta vuosia sitten löytynyt emalikattila
saa nyt toimittaa maljakon virkaa.
Totuuden nimissä täytyy myöntää,
että yhtä iltaa kauemmin en pystynyt näitä sisällä pitämään,
koska tuoksuvat sen verran erikoiselle...
Muuttivat siis kuistille,
jossa väritkin pääsevät paremmin oikeuksiinsa.





Flunssa jyllää edelleen,
mutta joskushan tästä on liikkeelle lähdettävä.
Yrttiteen ja puutarhasta löytyvän silmänilon
voimalla eteenpäin!

Koti

Kesälenssu...

10 kesäkuuta


Täällä ollaan kesälenssun kourissa.
Itselläni nousee jo tuskan hiki otsalle,
merkkinä taudin taittumisesta.
Muu perhe vasta aloittelee lenssutaivaltaan.
No, tulipahan tämäkin kesäperinne
hoidettua pois juhannuksen tieltä :)
Terveempää viikonloppua teille kaikille!

Kesä

Ihan pian kukkii...

03 kesäkuuta


...pionit!!!


Kohta vietän yötkin tuossa penkillä.
Entäs te?
Löytyykö muitakin pionihörhöjä?
:)

DIY

Kesäjuhlien helpot kaunistukset!

26 toukokuuta


Pikainen DIY-vinkki vielä teille.
Kesän kauneimmat jääpalat syntyvät helposti!
Laita jääpalamuotteihin vain syreenin kukkia ja vettä.
Tiesitkö, että syreenin kukilla voi maustaa myös sokerin?
Kaikkea sitä oppii :)
Eipä muuta tällä kertaa.



Kasvimaa

Kurkistus kasvimaalle

26 toukokuuta




Kasvimaalla vihertää jo.
Viljelylaatikot saivat soraa ympärilleen,
ja lähes kaikki kylvöt on jo tehty.
Pikkuruiset taimet viettävät yönsä vielä harsojen alla,
mutta ehkä niistäkin voi jo pian luopua.


Laatikot on tehty lankuista, jotka palvelivat
rakennustelineinä talomme julkisivurempassa.
Kierrätystä parhaimmillaan :)
Kun näistä aika jättää,
tilalle voisi laittaa vaikka
kauniisti ruostuvat ja ikuiset teräslevylaatikot.
Tuotekehittely pitänee aloittaa jo nyt.



Pieni puutarha-apulainen kulkee mukana touhuissa,
oman kastelukannunsa kanssa :)





Pientä viimeistelyä ja fiksausta löytyy vaikka kuinka,
mutta ainakin laatikot ja sora ovat vihdoin paikoillaan.






Nyt vain seurataan kasvun ihmettä,
ja odotellaan satoa.
Mukavia puuhailuhetkiä teillekin!

INSTAGRAM

Suositut tekstit

Lukijat