keskiviikko 23. joulukuuta 2015

Jouluisissa tunnelmissa



Kyllä se vaan alkaa joululta tuntua,
vaikkei taivaalta leijailekaan puuterilunta.








Joulu on tuoksuissa,
mauissa ja kynttilänvalossa.






Joulu on pienissä jutuissa,
pusuissa ja haleissa.






 Aina se tulee,
tahtoi tai ei,
Joulu jokaiselle.


Ihanaa, Rauhallista ja Siunattua Joulun Aikaa!

-Katja-

sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Paperikukat


Tässä pikainen askarteluvinkki,
jos vaikka sattuisi aika käymään pitkäksi näin joulun alla :)
Ystäväni vinkkasi näistä paperikukista
ja koukkuunhan minä jäin!

Näihin ikikukkiin voi käyttää mitä tahansa paperia,
itse tein näitä mainoslehdistä, vanhasta kirjasta ja puhelinluettelon karttasivuista.
Näillä voi koristella lahjapaketit,
tai vaikkapa joulukuusen.
Ovat kauniita myös ihan vain pöydälle aseteltuina.

Näihin löytyy todella selkeä video-ohje YouTubesta,
haulla "gustamonton paper flowers",
joten en sen kummempaa ohjeistusta tee tällä kertaa.
Halusin vain koukuttaa teidätkin ;)
Videon tekijä yhdistää vielä nämä yksittäiset kukat palloksi,
mutta itse pidän näistä tällaisenaan.











Yritän itse vähän lepäillä ja teekupposen avulla karkottaa
jo perinteeksi muodostunutta jouluflunssaa.

Mukavia askarteluhetkiä teille!!


lauantai 19. joulukuuta 2015

Minttusuklainen vartalokuorinta



Nyt on luvassa viime hetken joululahjavinkki,
tai lievitystä omaan joulustressiin.
Nimittäin herkulliselta tuoksuva vartalokuorinta,
joka on myös äärettömän simppeli toteuttaa!


Tarvitset näitä:

4dl ruokosokeria
2rkl raakakaakaojauhetta
1,5dl oliiviöljyä (manteli- ja avokadoöljy käyvät myös)
10-15 tippaa piparminttu eteeristä öljyä (kaupan leivontahyllystä löytyvä piparminttuaromi käy myös)





Sekoita sokeri ja kaakaojauhe,
lisää sitten öljy.
Lisää viimeisenä vähitellen eteerinen öljy,
jotta saat juuri sopivan tuoksun aikaiseksi.
Lusikoi valmis seos lasipurkkiin.






Anna lahjaksi hemmottelua kaipaavalle,
tai hemmottele ihan vain itseäsi!









Stressitöntä viikonloppua!



perjantai 11. joulukuuta 2015

Joulukorttipaja




Viime tippaan jäi (taas),
mutta sain kuin sainkin muutamat joulukortit tehtyä.
Mallit ovat yksinkertaisia ja todella helppoja toteuttaa.
Dymolla saa tehtyä super simppelin ja modernin joulukortin,
kun taas skräppäyspapereilla saa kortteihin väriä ja vaihtelevuutta.
Vain mielikuvitus on rajana näissä hommissa.
Sydänkortteihin leikkasin paksusta huovasta sydämet,
joihin kiinnitin ripustusnauhat.
Kuusikortit kaipaisivat vielä pieniä latvatähtiä,
jotta eivät näyttäisi kirjavilta vuoristoilta :)
















Maanantaina 14.12 kortit postiin
ja sitten vain toivotaan, että kusti polkee ja kovaa!

Touhukasta viikonloppua!



sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Soijavahakynttilöiden valamista



Vuosien myötä nurkkiin on kerääntynyt jos jonkinlaista
purkkia ja purnukkaa.
Etsin kätköistäni muutamia vanhoja teepurkkeja,
kirpparilta löydettyjä ja tuliaisiksi saatuja.
Ja päätin sitten kokeilla kynttilöiden valua niihin.







Suosittelen ensin testaamaan purkkien tiiviyden,
kaatamalla niihin vettä.
Kuvassa olevat pilkulliset purkit fuskasivat pohjan saumoista,
joten hyllytin ne heti tästä hommasta.


Näitä tarvitset kynttilöiden valamisessa:

-soijavahaa

-sydänlankaa (itselläni oli yksittäisiä, valmiiksi vahoitettuja)

-purkkeja ja purnukoita, kuumuuden kestäviä ja tiiviitä

-puutikkuja tms. kynät käyvät hyvin

-kuminauhoja

-kattila
-kuumuuden kestävä astia, mieluiten kaatonokalla ja kahvalla
-pieni pyyhe vaha-astian pohjan pyyhkimiseen, jotta vahan sekaan ei joudu vettä
-sanomalehtiä pöydän suojaamiseen



Muistathan, että mikäli vaha jostain syystä syttyisi palamaan sulatettaessa,
se sammutetaan TUKAHDUTTAMALLA!
Eli kattilan kansi tai sammutuspeitto päälle.
Vesihauteessa sulatettaessa niin ei pitäisi käydä,
mutta kuumien vahojen kanssa täytyy aina olla VAROVAINEN!






Suojaa tasot, joilla työskentelet
ja valmistele purkit valua varten.
Aseta sydänlanka kahden tikun väliin
ja kiinnitä tikut toisiinsa kuminauhoilla.
Asettele sydänlanka purkin keskelle.
Sydänlankaa ehtii kyllä asetella paikoilleen
vielä senkin jälkeen,
kun olet kaatanut vahan purkkiin.








Laita kattilaan vettä ja kuumenna kiehuvaksi.
Aseta vahaa sisältävä astia kattilaan vesihauteeseen
ja odota kunnes vaha on täysin sulanut.








Kun vaha on täysin sulaa, ota astia varovasti pois kattilasta
ja kuivaa astian pohja huolellisesti.
Kaada sitten varovasti vaha purkkeihin
ja asettele sydänlangat keskelle.








Anna vahan jähmettyä rauhassa
ja poista sitten tikut,
sekä leikkaa sydänlangat sopivan pituisiksi.








Itse annan kynttilöiden jähmettyä
ainakin seuraavaan päivään asti,
ennen kuin sytytän ne ensimmäisen kerran.


















Muistathan aina polttaa kynttilöitä palamattomalla alustalla,
myös näitä purkkikynttilöitä!

Tunnelmallisia ja turvallisia hetkiä kynttilän valossa!

Rauhallista itsenäisyyspäivää!



Seuraa blogiani Bloglovinin avulla

keskiviikko 2. joulukuuta 2015

Soijavahakynttilät


Nämä ihanat Arabian kupit löysin taannoin kirpparilta,
2 euroa/kpl.
Pakkohan ne oli napata mukaan,
vaikka rikkinäisiä olivatkin.
Siispä juuri täydellisiä adventtikynttilöiksi!





Laitoinkin näistä adventtikynttilöistä aiemmin
kuvia instagramin puolelle.
Tämän tarkempia työvaihekuvia ei tullut näistä otettua,
mutta lähiaikoina luvassa on ainakin yksi
kynttilöiden tekoa koskeva postaus.






Soijavaha on siitä kätevää, että sen jäämät saa
helposti irti vedellä ja pienellä määrällä saippuaa.
Jopa pelkkä lämmin vesi saattaa riittää.
Soijavaha myös palaa perinteisiä kynttilöitä puhtaammin.






Palataan kynttilöiden tekoon siis vielä myöhemmin.
Mukavaa joulukuun toista kaikille!!


tiistai 1. joulukuuta 2015

1. joulukuuta

Se on täällä taas.
Nimittäin joulukuu!
Johan sitä on odoteltukin...
Ja täytyyhän sitä ihmisellä joulukalenteri olla,
joten päätin tänä vuonna kehittää jotain
uutta sen ainaisen suklaakalenterin sijaan
(vaikka suklaa aika ihanaa onkin..).





 Mikäs sopisikaan paremmin teen suurkuluttajalle,
kuin teekalenteri!
Ostin kaksi English Tea Shopin lahjapakkausta,
joissa olivat nämä suloiset pienet teepaketit.
Pitkä pätkä juuttinarua, pyykkipoikia ja kas,
valmista tuli!







 Saattaa olla,
että nyt meni teehifistely
hieman överiksi...
Mutta jouluhan on vain kerran vuodessa!

Ihanaa joulukuun alkua kaikille!


Alku

Tässä se nyt on.
Vadelmia ja Pioneja-blogi.
Käsillä tekemistä, pieniä ja suuria puuhia,
tuunausta ja kierrätystä.
Mitä milloinkin mieleen tulee,
mutta pääpaino DIY-jutuissa.
Katsotaan mihin suuntaan blogi kehittyy,
kaikki on vielä uutta ja ihmeellistä :)
Tästä se matka alkaa.
Tervetuloa mukaan!

-Katja-