Luonnonkukkien päivä

17 kesäkuuta

Tänään oli yhteispohjoismainen Luonnonkukkien päivä. Ei tullut juhlistettua sitä sen kummemmin, mutta luonnonkukkia tulee ihailtua joka kerta kun luonnossa liikun. Niitä on mukava kuvata, haistella ja tutkia muutenkin hieman lähempää. Esimerkiksi ojakellukan kauneus paljastui minulle vähän vahingossa, kun kumarruin ottamaan vieressä kasvaneista metsäkurjenpolvista kuvaa. Kannattaa siis luontoretkillä tutkailla maisemaa myös ruohonjuuritasolta. Etenkin lasten kanssa on hauska tutkia luonnonkukkia ja samalla opetella vaikka niiden nimiä. Samalla arvostus luontoa ja luonnonkukkia kohtaan kasvaa.
Luonnonkukista voi tehdä vaikka kukkaseppeleitä tai kauniita kimppuja, kunhan muistaa ettei kerää kasveja juurineen, eikä vie kaikkia kukkia yhdestä paikasta. Näin taataan seuraavallekin vuodelle upea kukinta.

Pidetään huolta meidän upeasta luonnosta ja sen kasveista, sekä opetetaan luonnon arvostamista ja kunnioittamista myös tuleville sukupolville.
Siispä luontoretkelle mars!:)

-Katja-

You Might Also Like

0 kommenttia

INSTAGRAM

Suositut tekstit

Lukijat